Kangasalan
lähiruoka

Ilta lähiruoalle
9.10 Kangasala-talossa

Kangasalan lähiruokahanke huipentui Ilta Lähiruoalle -tapahtumaan Kangasala-talossa, jonne saapui lähes 700 ihmistä lähiruoan ääreen. Illan aikana sukellettiin lähiruoan juurille. Tapahtumaa isännöi paikallinen keittiömestari, lähiruokaguru Heikki Ahopelto. Tilaisuuden järjesti Kangasala-talo yhteistyössä Kangasalan lähiruokahankkeen kanssa. Tunnelma illan aikana oli mitä mainioin ja talo täyttyi iloisista kohtaamisista tuottajien ja kuluttajien välillä.

 

Kangasalan lähiruoka

Kangasalan lähiruokahankkeessa on toteutettu vuosina 2016-2018 kaupungin visiota olla laadukkaan alkutuotannon, puhtaan ruoan ja lähiruoan kaupunki.

Hankkeen tarkoituksena on ollut antaa kasvot kaupungin monipuoliselle lähiruoalle ja kannustaa kaikkia lähiruokatoimijoita verkostoitumaan uudella tavalla, jotta kuluttajat ja tuottajat voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Hankkeessa on tehty muun muassa Kesäpäivän Pikniklounas, Kangasalan maaseudulla pidetyt lähiruokatreffit, koulutuspäiviä tarinoiden, hyönteistalouden ja kokonaisvaltaisen tilanpidon teemoista, villiyrtti-ilta esihistoriallisella Suomen vanhimmalla keittiöllä sekä lähiruokatilojen kuvauskierroksia ja vierailuita.

Lähiruoan kuvat ja tarinat on koottu Kangasalan lähiruokajulkaisun kansiin sekä näille nettisivuille, jotka ovat omistettu lähiruoalle. Tervetuloa sukeltamaan lähiruoan kuviin ja makuihin!

Videon toteutus: Lakea Film Company

Kesäilta Kangasalla:

Täältä saat luomumunat, marjat, lihan ja leivokset

Kesäilta Kangasalla:

Taideharvinaisuuksia ja Pirkanmaan paras kebab!

Kuvat: Mielikuvittaja Tomi Aho

Tutustu lähiruoan tuottajiin!

Rekolan biodynaaminen maatila

”Rekola on avoin ja monipuolinen tila, joka menee laatu edellä. Haluamme edistää omalta osaltamme modernia luontosuhdetta; tilan ytimessä on ekologisuus ja sosiaalisuus.”

Henri Murto, Rekola

Sarkalan tila

”Parasta tässä on oma työ ja työskentely eläinten kanssa. Se, että joka kevät kylvetään uudet siemenet ja uskotaan, että maa kantaa meille satoa tänäkin vuonna.”

Liisa Sarkala, Sarkalan tila

Kangasalan torikahvio

”Meillä on hyvät tuotteet ja erittäin hyvä palvelu. Parasta tässä työssä on meidän iloinen asiakaskunta ja yhteenkuuluvaisuuden tunne.”

Terttu Sairiala, Kangasalan torikahvio

Vehoniemen alamaja

”Meillä on kaikki aina rakkaudella itseleivottua, mikä on meidän juttu. Osa leivonnaisista on myös valmiiksi gluteenitonta ja maidotonta. Tämä on yksi kätketyistä Kangasalan helmistä keskellä uskomatonta harjumaisemaa.”

Marjut Järvinen, Vehoniemen Alamaja

Jennin vihannes ja marja

”Meidät tunnetaan tuoreista, laadukkaista tuotteista. Rehellisyys on toinen arvo, joka kantaa koko liiketoimintaa. Lähituotteita otamme myyntiin niin paljon kuin saamme.”

Jenni Björk, Jennin Vihannes ja Marja

Marjapuntari

”Meidän toiminnan ydin on torjunta-aineettomuus. Me myös käytämme vain kotimaisia varmennettuja taimia vaikka ne vähän kalliimpia ovatkin, koska haluamme varjella meidän neitseellistä maaperää mansikan taudeilta ja tuholaisilta. Koko toiminnan tärkein kriteeri on laatu, josta ei tingitä.”

Elina ja Petri Saloniemi, MarjaPuntari

Aholaidan tila

”Meille eläinten hyvinvointi on kyllä se tärkein asia. Eläimistä todella pidetään huolta. Toinen on alkuperäisrodut, jotta niiden geeniperimä ei katoaisi. Samalla lampaamme tekevät tärkeää maisemanhoitoa, joka auttaa pitämään luonnon monimuotoisempana.”

Satu Alajoki, Aholaidan tila

Ravintola Paakari

”Meidän keittiön ydin on maussa: mitä lautasella onkaan, se maistuu siltä eikä puhtaita makuja peitetä ylimääräisellä.”

Kirsti Leimu, Ravintola Paakari

Heikin leipä

”Meidän erikoisuutemme on idyllinen maalaismaisema täällä Saarikylissä. Viljan laatu on meillä aivan omaa luokkaansa ja täällä on sellainen käsillä tekemisen meininki. Kaikki leivät tehdään yksitellen, koristellaan ikivanhalla lehmänsarvella ja paistetaan leivinuunissa. Perinne näkyy kaikessa mitä tehdään.”

Pirjo Veckman, Heikin Leipä

Marjatila Tyrnikka

”Meille on tärkeintä tuottaa terveellisiä ja laadullisesti hyviä marjoja. Sen eteen on tehty pitkäjänteistä työtä.”

Veikko Yrjölä, Marjatila Tyrnikka

Vehoniemen automuseo

”Meille tärkeintä on yhteisöllisyys, paikallisuus sekä palvelukeskeisyys ja ihanat vakiasiakkaat. Olemme muistaneet myös erikoisruokavalioihmiset tuotteissamme. Yhteistyökumppaneittemme ansiosta museoon on vapaa pääsy. Meillä voi vierailla monta kertaa vuodessa!”

Pauliina Suutarinen, Vehoniemen Automuseo

Armas Galleria&Keittiö

“Me annamme lupauksen puhtaasta ja maukkaasta, rakkaudella valmistetusta ruuasta. Tervetuloa aitojen makujen maailmaan!”

Heli Knuuttila ja Terttu Ilonen, Armas Galleria&Keittiö

1.
REKOLAN BIODYNAAMINEN TILA
Henri Murto & Joona Rekola
Heponiementie 171
36520 Raikku
www.rekolabiodyn.fi
www.rekolanpuutarha.com
www.facebook.com/
rekolanbiodynaaminenmaatila
www.facebook.com/rekolanpuutarhakuvia

2.
SARKALAN TILA
Tursolantie 194
36430 Sahalahti
puh. 044 376 4558
jukka.sarkala@sci.fi

3.
KANGASALAN TORIKAHVIO
Keskusaukio 2
36200 Kangasala
Terttu Sairiala
puh. 040 838 9302
Arkisin klo 7-16, lounas klo 11–14
Lauantaisin klo 8-15

4.
VEHONIEMEN ALAMAJA
Alamajantie 90
36570 Kaivanto
www.vehoniemenalamaja.fi
www.facebook.com/Vehoniemenalamaja
Marjut Järvinen puh. 040 526 3878

5.
JENNIN VIHANNES JA MARJA
Kangasalan tori
www.facebook.com/Jenninvihannesjamarja
Puhelinnro torille 040 259 7572

6.
MARJAPUNTARI
Elina ja Petri Saloniemi
Pohjantie 507
36810 Kuhmalahti
marjapuntari@marjapuntari.com
www.marjapuntari.com
www.facebook.com/Marjapuntari

7.
AHOLAIDAN TILA
Pasi Aholaita ja Satu Alajoki
Tilapuoti:
Ponsantie 1627
36340 Tohkala
puh. 040 570 2968
satu.alajoki@aholaidantila.fi
www.aholaidantila.fi
www.facebook.com/aholaidantila

8.
RAVINTOLA PAAKARI
Ruutanantie 3
36200 Kangasala
puh. 03 377 0914
ravintola@ravintolapaakari.com
www.ravintolapaakari.com

9.
HEIKIN LEIPÄ
Saarikylientie 888
36570 Kaivanto, Kangasala
Tilamyymälä auki lauantaisin klo 12-14
Facebook Heikin Leipä
www.saarikylät.fi
Pirjo Veckman puh. 040 552 6460
pirjo.veckman@heikinleipa.fi

10.
MARJATILA TYRNIKKA
Korpiniementie 29,
36420 Sahalahti
Veikko Yrjölä
puh. 050 569 7754
veikko.tyrnikka@gmail.com
www.tyrnikka.fi
Facebook Marjatila Tyrnikka
Kesällä auki klo 9-19 päivittäin

11.
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
Vehoniemenharjuntie 92
36570 Kangasala

Leila ja Pauliina Suutarinen
puh. 050 365 7023

www.automuseo.com
www.facebook.com/vehoniemenautomuseo
Kesäsesonkina auki klo 10-19
Syys- ja kevätkaudella auki klo 10-17

12.
ARMAS GALLERIA&KEITTIÖ
Kangasala-talo
Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala

puh. 050 344 4814
www.galleriakeittio.fi
armas@galleriakeittio.fi
www.facebook.com/armasgalleriakeittio

Kahvila Novellia
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala
www.facebook.com/KahvilaNovellia

Pirkanmaan Juhlapalvelut
puh. 050 344 4814
www.pirkanmaanjuhlapalvelut.fi
myynti@pirkanmaanjuhlapalvelut.fi